Saturday, August 13, 2005

 

Naisen kanssa

Mulla on ollut kaksi suhdetta naisen kanssa, eri naisten, siis kaksi suhdetta kahden naisen kanssa. Voin kertoa omasta puolestani, että tällä otoksella tutkittuna seksi naisena naisen kanssa voi olla keskinkertaista tai ylimaallisen ihanaa ja mahdollisuudet ovat fifty-fifty.

Keskinkertainen kokemus oli ensimmäinen juttuni. Olin nuori, olin innokas, halusin koskettaa ja tulla kosketetuksi. Toinen oli myös nuori, ei kuitenkaan ensimmäistä kertaa liikenteessä tällä sektorilla, mutta ilmeisen huonosti opetettu lepakonpoikanen. Mä halusin lopulta, muutamien kuukausien satunnaisen tapailun jälkeen, huutaa, että voisitko sä koskettaa mua kun mä en mene rikki enkä mä mitään saa tästä. Huusinkin, jonka jälkeen pari tapaamista meni huomattavasti paremman seksin merkeissä. Sen jälkeen, kun olin tyytyväinen seksiin, alkoi toisella osapuolella sitoutumiskammo, emmekä ole enää kohdanneet.

Toinen kerta oli ihana ja upea ja kiinnostava ja sykähdyttävä. Kenties ikäkin vaikutti asiaan, sillä olin edelleen nuori enkä ollut lannistunut tuosta ensimmäisestä kokemuksesta. Nainen, jonka luona suorastaan asuin pari kuukautta, oli mua vanhempi ja kokeneempi ja erittäin avoin ja ilmiselvän rakastunut minun nuoreen ja täydelliseen kroppaani. Mä taas palvoin hänen upeaa, aikuista vartaloaan. Halusin olla hyvä rakastajatar, kysyin paljon ja sain vastauksia, sain opetusta, josta olen myöhemmin hyötynyt myös miesten kanssa. (Ainoa, johon en ole oivaltanut oppejani soveltaa, on oma onneni, runkkaaminen. En vain jaksa. Kai mä sitten saan niin paljon seksiä etten jaksa enää runkata.) Tämä juttu päättyi omaan sitoutumiskammooni, valitettavasti.

Uskomattominta on kahden alastoman vartalon kietoutuminen yhteen ja sormien vaeltelu pitkin ihoa. Suuteleminen hitaasti ja kiireettömästi, toisen kiihkon näkeminen, paikkojen löytäminen yhdessä ja se sanaton pyyntö, että tee mullekin noin, jos se tuntuu noin upealta. Jos joku luulee, että kahden naisen seksi on epämääräistä ja päättyy jonkinlaiseen tyhjyyden tunteeseen (öö, tuota, lähdetkö tupakalle kun en mä enää jaksa nuolla sua), on väärässä, sillä luultavasti toisen naisen kanssa harrastettu seksi kestää pidempään ja päättyy varmemmin orgasmiin kuin yhdyntä miehen kanssa. Eikä mikään seksi tylsää ole, kunhan kummallakin riittää halua käyttää mielikuvitusta!

Ei miehen kanssa tosin ole mahdotonta saavuttaa samaa tasoa kuin naisen kanssa. Vaivaa se vaatii, koska onhan se miehen oma orgasmi niin uskomaton ja mies saa sen kohtuuhelposti. Mutta kokeilkaapas joskus seksiä täysin ilman yhdyntää. Siinä sitä joutuu kuvittelemaan muitakin tapoja kuin sisään-ulos. Siinä sitä vasta lähelle pääsee, liiankin lähelle ja saattaa joutua paljastamaan itsestään herkkyyttä. Pelottavaa.

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?