Saturday, August 06, 2005

 

Kakskytä senttiä sisäkkäin

Olen miettinyt, että ellei tämä juttu Jiin kanssa etene aiemmin, kriittinen piste saattaa tulla eteen pikkujouluissa. Klisee, mä tiedän. Se vaan on näillä näkymin eka paikka, jossa me molemmat ollaan vähän maistissa ja tilaisuus olisi lähentyä ja olla vaikka kakskytä senttiä sisäkkäin (toivottavasti, vähempikin varmaan riittää).

Voisin kuvitella Jiin istuvan minun vieressäni pöydässä, koska olemme töissäkin kuin paita ja perse. Jos ei illallisen aikana, niin viimeistään silloin, kun syönnit on syöty ja juominen alkaa (toivottavasti edes työnantajan piikkiin). Näkisin meidät jossain hämärässä nurkkapöydässä muutamien muiden kanssa juttelemassa ja nauramassa ja juomassa. Minä hymyilisin kauniisti ja kutsuvasti Jiille, joka vaivihkaa, pöydän alla, siirtyisi lähemmäksi ja laittaisi kätensä reidelleni, jota säpsähtäisin, mutta jos käsi siitä säikähtäisi ja Jii vetäisisi sen nolona pois reideltäni, laittaisin oman käteni hänen kätensä päälle ja katsoisin suoraan silmiin. Siinä sitten jatkaisimme muina miehinä ja naisina jutustelua ja salaa silittelisin Jiin kättä, joka ehkä puristaisi välillä mun reittäni ja tekisi tutkimusmatkaa reiden sisäpinnallekin asti. Kun pöydän muut olisivat hakemassa juomista tai vessassa, saattaisin kuiskutella Jiin kanssa salaisia ajatuksiamme, joissa hän ehkä myöntäisi haluavansa mua ja mä myöntäisin ajatelleeni häntä paljon. Jonkun suukonkin voisimme vaihtaa, jos kukaan ei näkisi. Ja jos olisimme jo humalassa, emme välttämättä enää välittäisi, vaikka joku näkisi.

Kysyisin suoraan, haluaako Jii naida mua, ja kun mies myöntäisi, ettei muuta ajattelekaan, "Meille vai teille?", ehdottaisin perinteistä vessakeikkaa. Sopisimme, että mä menen edeltä ja Jii tulee perästä hetken päästä, ettei kukaan huomaa. Menisin vessaan odottamaan ja Jii ei malttaisi odottaa ollenkaan niin pitkään kuin sovittiin, vaan tulisi heti perässä. Suutelisimme ensin aivan liian pitkään ja olisin jo ihan kiimassa, Jii nostaisi hamettani, hymyilisi mun stayup-sukkiksille ja riisuisi mun stringit, ne tippuis lattialle, mä kääntyisin selin ja menisin polvilleni pöntön päälle, Jii riisuisi housunsa ja työntyisi sisääni takaapäin ja yllättyisin, koska hän tuntuisi niin valtavan isolta, juuri niin hyvältä kuin kuvittelinkin, Jii puristaisi minua tiukasti lantiolta ja panisi ensin hyvin hitaasti aiheuttaen mulle hillitöntä kiemurtelunhalua, katseeni huutaisi että pane nyt nopeammin, ole kiltti, mutta Jii pitkittäisi nautintoa, painaisi kalunsa syvemmälle sisääni ja pitäisi sitä siellä ja sen kädet olisi niin vahvoina siinä lanteilla, etten mä pääsisi liikkumaan ja mä supistelisin pilluani ja sen ilme olisi yllättynyt ja se kysyisi, että mitä sä teet, mä jatkaisin ja se ottaisi kalunsa pois mun sisästä ja sanoisi, "Eipäs hoppuilla"... Se pitäisi musta kiinni ja nuolisi mun pillua siinä, takaapäin, mä olisin ihan paniikissa, kuiskaisin "Älä, mä alan kohta huutaa", ja just kun mä alkaisin vikistä vähän liian kovalla äänellä, se lopettaisi, nostaisi mut lattialle, menisi itse istumaan pöntön päälle ja vetäisi mut syliinsä, ja siinä mä ratsastaisin kunnes siltä tulis.

Mä en tiedä, mitä ihmiset tekee ravintolanvessapanon jälkeen. Menee takaisin pöytään ja on niin kuin ei mitään? Lähtee kotiin naimaan lisää?

Mä panin yhden miehen kanssa leirintäalueen vessassa, joten tiedän, että käytännössä nuo asennot onnistuu vessassa, jos vaan vessanpöntön edessä on tilaa. Suihinotto onnistuu, vaikka vessa olisi kuinka ahdas. Mä en enää oikein muista, mitä me tehtiin silloin sen panon jälkeen. Kai me mentiin katsomaan jotain bändiä, kun ne oli festarit.

Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?