Salaisia ajatuksia

Jii hymyilee mulle töissä jatkuvasti. Se seuraa mua joka paikkaan eikä mitenkään peittele ihastustaan. Ainoa hetki, jolloin se on käyttäytynyt edes hiukan asiallisesti on se, kun kohtasimme kaupassa. Mä oman mieheni kanssa, viikonlopun ostoksilla ja Jii yksin, myöskin viikonlopun ruokaostoksilla.

Jiin ensikatse olisi voinut tappaa mieheni. Hän kuitenkin suli hymyyn ja tuli tekopirteästi juttelemaan. Esittelin heidät: M, mun aviomieheni ja Jii, mun työkaverini. Asetelma oli kutkuttava, Jii kätteli miestäni ja sanoi, että hauska tutustua ja lisäsi jotakin kohteliasta tämän harrastuksesta, joka on myös töissä ihmisten tiedossa. Mieheni kiitti ja sitten mä sanoinkin, että meidän täytyy jatkaa matkaa, kun oli sovittu meno kauppareissun jälkeen. Sanottiin heipat puolin ja toisin ja Jii lähti toiselle hyllylle. Me suunnattiin kassoille.

Vasta autossa mies kommentoi työkaveriani: "Tutun oloinen kaveri, missähän mä olen sen nähnyt. Olikos tuo teillä esimiesasemassa?"


Se tästä vielä puuttuisi, että Mies ja Jii olisivat tuttuja jostakin urheiluharrastuksesta tai työkuvioista...

Menin baarissa juttelemaan Jiin kanssa. Sen kaveri oli ilmiselvästi pakotettu mukaan kesken mukavan koti-illan ja oli vain helpottunut mun ilmestyessä paikalle, melko pian se ilmoitti lähtevänsä himaan ja toivotti illan jatkot. Jii oli siis pakottanut kaverinsa mukaan, olinhan kertonut kahvipöydässä perjantai-illan kohteestani ihan vaan siksi, että näkisin mitä tapahtuu. Ja tapahtui, Jii oli paikalla!

Syvennyimme jutusteluun ja kyllä mä olinkin kii niissä silmissä. Join vain pari, että harkintakyky säilyisi ja olisin tilanteen herra, kun taas Jii joi ihan reippaasti, selvästikin rohkaistakseen itseään. Huono juttu, funtsailin, mutta flirttasin innokkaasti, sellaisella lähes estottomalla tyylillä, kuitenkin hyvän maun rajoissa. Jii tuntui ottavan viestini täysillä vastaan ja illan edetessä se laittoi kätensä mun vyötärölle ja istui ihan liki, niin liki, että mulla oli jo hieman vaikeuksia ajatella selkeästi.

Jii alkoi avautua siinä puoli kahden maissa. Se kertoi mulle haaveilleensa musta koko sen ajan, kun olin ollut tuolla samassa duunipaikassa. Se kertoi olevansa raivoisan mustasukkainen mun miehelleni, kun sillä on tällainen aarre eikä se osaa edes arvostaa mua. (Toim. huom. Osaa, mutta Jii on tehokkaasti suodattanut mun puheitani vahvistamaan omaa ennakkoluuloaan.) Jii tuli lähemmäksi ja lähemmäksi ja mun oli jo hyvin vaikea olla, voin vannoa, että pikkuhousuni olivat jo aivan märät. Jii ei alkanut puhumaan rivoja, vaan pysyi tuolla tunneosastolla, julisti mun olevan hänen elämänsä nainen ja muuta paskaa, mitä nyt naiset ylipäätään haluaa kuulla. Mä kuuntelin, mutten paljastanut mitään omista fiiliksistäni, nyökkäilin vain ja kuuntelin.

Me suutelimme. Se oli upeaa, tunsin aikamoista sähköä, Jii on todella taitava suutelija.

Suutelemisen jälkeen sanoin Jiille, että mun täytyy nyt lähteä, en voi jäädä pidemmäksi aikaa. Jii näytti murtuneelta. Hymyilin ja suutelin häntä, tällä kertaa niin kiihkeästi, ettei mitään jäänyt arvailun varaan. Jätin hölmistyneen Jiin nurkkapöytään ja kipaisin ulos baarista. Läheisellä taksitolpalla oli vapaita takseja, joista ensimmäisen otin. Vasta taksin ohittaessa ravintolaa, jossa olin illan viettänyt, näin Jiin seisovan ravintolan ulkopuolella, hän etsi katseellaan jotakin, ehkä mua. Ehdottomasti mua. Vilkutin ikkunasta, mutta hän ei huomannut.

Menin kotiin ja sänkyyn ja tunsin niin älytöntä mielihyvää, ettei yksinäinen vuode voinut iloani pilata. Onneksi mies ei ollut vielä tullut kotiin, sain olla vielä muutaman tunnin ajatuksissani Jiin kanssa.


Kun eilen menin töihin, ehdin jo huolestua. Jii tuli hieman myöhässä. Hän katsoi mua hymyillen ja tuli heti juttelemaan, ihan vain niitä näitä. Ollessamme kuulomatkan ulkopuolella muista hän kuiskasi korvaani, että harmi, ettei iltamme jatkunut yhdessä perjantaina. Mä vaan hymyilin, mutten vastannut mitään.

Mä olin perjantaina ulkona ja mä näin Jiin baarissa. Uuuuuh, miten salama löi mun lävitseni, kun huomasin sen, ja toinen salama, kun hätkähdin ja aloin tsekata, kenen kanssa se oli liikenteessä. Kaverinsa kanssa, ei naisia siinä ympärillä pyörimässä. Paitsi mä, ihan just kohta.

Tarjoan lukijoille nyt mahdollisuuden käynnistää tulosvedon, miten tilanne jatkui. Vaihtoehdothan ovat

1. en mennyt edes juttelemaan Jiin kanssa vaan lähdin kiiruusti kotiin
2. menin juttelemaan, juttelimme kuin työkaverit hetken, sitten moikkasin ja häivyin
3. juhlimme railakkaasti koko illan, mutta menimme molemmat omilla takseilla omiin koteihin
4. juhlimme railakkaasti koko illan ja menimme Jiin sänkyyn peuhaamaan

Huomenna kerron miten kävi, nyt en ehdi.

Jii oli tänään taas hetken oma itsensä, sellainen kuriton pojankoltiainen. Kireys oli hetkeksi poissa, vaikka yhden työkaverin viattomat kysymykset mun miehen harrastuksesta häiritsivät iltapäiväkahvitunnin rauhaa... Jii sanoi mulle muiden kuullen, että jos sattuu purehtimaan karille tää mun avioliiton laiva, se voi olla mun seuraava kotisatama. Blaah. Porukassa nauroimme lauseelle, se oli niin koominen, mutta mun sydän hypähti. On se typerys, kuinka se jaksaa.

Jii on puolustanut mua niille kahdelle sovinistille töissä. Ne oli jutelleet kun en ollut paikalla ja eihän ne tietenkään voineet tajuta, että Jii on muhun niin lovena. Ne kertoi sille musta, että onhan se ihan pantavan näköinen, mutta ei se taida kotihommiaan hoitaa. Arvatkaas vaan, mitä Jii oli vastannut, tämän kuulin kolmannelta osapuolelta. Se oli sanonut, että jos tuollaisen naisen saisi pulloon, ei sitä kannattaisi kotihommissa mädättää. Oli se kysynyt niiltä sioilta, että kuinkas usein te saatte kotona seksiä ja olisko sillä jotain tekoa kotihommien jakamisen kanssa??

Jii on niin.... Se vaan on niin... Jii. Se on ruskettunut, lihakset erottuu paidan läpi, sen selkä on niin seksikäs, että mä haluaisin upottaa kynteni siihen ja kietoa jalkani sen ympäri.

Antakaa mulla vapaus kokeilla! Edes kerran!

Mä olen pohtinut Jiin huonoja puolia ihan vaan pitääkseni itseni aisoissa. Mä olen miettinyt, että vapaa-ajalla se pukeutuu tyylittömästi, se juo liikaa ja se on luultavasti itsekäs sika. Sen kämppä on kuitenkin hirveä luukku. Se tuhlaa rahansa esimerkiksi moottoripyörään ajaakseen sillä kesällä sen sijaan, että ostaisi kunnollisen auton, jolla ajaisi ympäri vuoden. Se ajaa talvisin kauhealla vanhalla rotiskolla. Mun on vaan niin vaikea ymmärtää, että tuollaisella materialla tai pikemminkin sen puutteella olisi mitään tekemistä sen kanssa, mikä peto Jii olisi sängyssä ja kuinka se saa mut tuntemaan itseni niin naiselliseksi. Ehkä se on vastakohtien veto toisiinsa, mä tällaisena pikkusievänä taskuvenuksena ja Jii vähän renttuna ja huolettomana pahiksena. En usko sen olevan mitenkään perustavanlaatuista eroavaisuutta, sillä parina me varmaankin molemmat joustaisimme toisen suuntaan.

Ehkä mun elämän suurin kriisi onkin se, että mulla on aina vaatteet sävy sävyyn, tukka leikattu ja värjätty viikoittain ja autona hyvin varusteltu ja ilmastoitu farmari vuosimallia tämä vuosi. Onko kaikki liian hampaatonta ja täydellistä? Kun mieskin on putipuhtoinen ja unelmavävy, ei mun elämästä löydy minkäänlaista särmää. Ehkä mä etsin sitä tällä ajatusteni villiintymisellä. Tai sit musta vain on tulossa vanha.

Kesälomansa jälkeen Jiin katse on ollut syvemmin kiinni silmissäni, olen ihan säikkynyt sen silmien vakavuutta ja sitä keskittymistä, millä se katsoo mua ja poraa mun sieluuni reikiä. Se katsoo kuin se olisi jo väkivaltaa, kuin se huutaisi, että miksi et voi olla mun omani!

Mä olen alkanut pyöriä syyllisyydentunnossa ja houkutus jättää oma mies kuin nalli kalliolle kasvaa. Mutta en mä haluaisi Jiinkään kanssa olla. En halua olla kenenkään kanssa, mutta koska miehen työmatkat vie sen usein pois kotoa, pystyn vielä olemaan sen kanssa aviossa ja yrittämään. Rakastan, mutta kuitenkin tukehdun. Jiihin olen ihastunut, mutta kuitenkin aistin sen hermojen kiristyneen, eikä sen katse ole kovin ystävällinen mun vastatessa vaikka ihan tavallisiin kysymyksiin mun miehestä tai mun kotielämästä.

Monenko aviovuoden jälkeen rakkaus menee kriisiin? Mikä on se aika, jolloin on myrskyä odottettavissa? Jos sen kriisin yli selviää, kasvaako rakkaus paremmaksi ja syvemmäksi? Jos ei heti luovuta ja hyppää junasta? Jos vain kitkuttaa sen vaikean hetken yli, jos se ei veny ikuiseksi hetkeksi ja pysyväksi olotilaksi?

En uskalla ehdottaa mitään terapiaa tai sellaista. Siellä vain itkisin ja tunnustaisin pahan oloni ja salaiset ajatukseni, jotka saisivat mieheni tolaltaan. Haluan vain potea kipuni pois ja rakastaa taas omaa miestäni.